Leuanveto tekniikka

Leuanveto tekniikka

Leuanveto tekniikka kannattaa opetella heti alusta alkaen, koska väärällä tekniikalla tehdyt suoritukset eivät vie kehitystä toivottuun suuntana ja tuovat pahimmassa tapauksessa mukanaan jopa ikäviä loukkaantumisia.

Leukojen vetäminen on siitä jännä laji, että aika monesti saa kuulla sen olevan pelkkä tekniikkalaji. Ja onhan se totta, että mikäli tekniikka ei ole laisinkaan kunnossa, niin leukoja on haasteellisempi vetää. Kolikossa on toki myös toinenkin puoli: väärällä tekniikalla voi pystyä useaan suoritukseen, vaikka oikeaoppisella tekniikalla ei saisi lainkaan leukoja.

Kannattaako siis käyttää väärää tekniikkaa, jotta saa useampia leukoja? Ei missään nimessä! Päinvastoin, kannattaa mieluummin aloittaa täysin nollasta ja oppia oikeat niksit kuin yrittää saada kunnioitusta ja huomiota väärällä tekniikalla. Kannattaa esimerkiksi heti alkuun hankkia kunnollinen leuanvetotanko ja aloittaa vartalon muokkaaminen kotona. Tällä tavoin on helppo oppia oikea leuanveto tekniikka, samalla kun näkee tulokset peilistä omin silmin.

Mikä on oikea leuanveto tekniikka?

Leuanvetotekniikka kannattaa opetella hyvin, aluksi vaikkapa apulaitteen avulla.
Leuanvetotekniikka kannattaa opetella hyvin, aluksi vaikkapa apulaitteen avulla. Kuva: imagerymajestic

Mikä on sitten se oikea leuanveto tekniikka? Puhuttiinpa sitten myötä- tai vastaotteella tehdyistä leuoista, niin oikea tekniikka on aina lähes identtinen. Kun otat kiinni leuanvetotangosta, ojenna kätesi täysin suoriksi. Käsiesi tulisi olla hieman hartoitasi leveämmässä otteessa ja jalkasi eivät saa koskea maahan harjoitteen aikana. Anna kaiken painosi laskeutua paikoilleen, mutta älä lepuuta olkapäitäsi, koska se voi saada ne venymään hieman liikaakin.

Kun alat vetämään itseäsi ylös, purista lapaluut yhteen aloittaaksesi liikkeen. Tämän aikana sinun tulisi kuvitella puristavasi lyijykynää lapaluidesi väliin, etkä saa antaa kynän tipahtaa maahan missään vaiheessa suoritusta. Seuraavaksi kohdista katseesi leuanvetotankoon, hengitä ulos, vedä leukaasi ylös kohti tankoa ja ohjaa samalla kyynärpäitäsi kohti maata. On äärimmäisen tärkeää pitää olkapäät takana ja rinta ylhäällä koko liikkeen ajan. Vedä itse ylös kontrolloidusti, kunnes tanko on juuri rintakehäsi yläosan kohdilla. Palaa hallitusti takaisin alas ja toista. Tämä on oikea leuanveto tekniikka.

Lisävinkkejä oikean leuanveto tekniikan oppimiseksi

Tässä vielä lisävinkkejä oikeaoppisen leuanveto tekniikan oppimiseksi.

  • Monet sanovat, että mitä kovemmin sitä puristaa tangosta, sitä kovemman
    Leuanveto tekniikka on avainasia.
    Oikea euanveto tekniikka kannattaa opetella ja hankkia kunnon kotitanko.

    lihasjännityksen pystyy saamaan aikaan.

  • Myös keskivartalon ja pakaroiden jännittäminen liikkeen aikana sekä jalkojen puristaminen yhteen auttaa.
  • Voi olla hyödyttävää myös jännittää koko keho ennen vedon alkamista.
  • Pienellä nykäyksellä saat vedon liikkeelle ja tähän tulisi käyttää käsien ja selän lihaksia.
  • Teethän liikkeen hallitusti ja rauhallisesti.
  • Muista pitää keho jännittyneenä myös alas laskiessa.
  • Muista vetää vedot suorilta käsiltä.

Kuten sanottua, leuanveto on osittain tekniikkalaji ja osittain voimalaji. Se on kuitenkin yksi parhaista treeneistä, kun haluat muokata ylävartaloasi ja niinpä oikea tekniikka kannattaa opetella. On myös suositeltavaa hankkia kotiin leuanvetotanko heti alkuunsa, koska se antaa nopeampia tuloksia ja säästää valtavasti aikaa leuanveto tekniikan oppimisessa ja on ennen kaikkea hyvä investointi omaan urheilullisuuteen ja terveyteen.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?